Manninen
Zen Cafe on melko lailla tuttu bändi. Paremmin olen tutustunut ihan tässä lähiaikoina, ja voin jopa sanoa että tykkään. Zen Cafe on siinä mielessä mielenkiintoinen bändi, että minun ja Willen mielipiteet eroavat siitä täysin. Ne asiat mitä Wille haukkuu, on varmasti juuri niitä mitä minä kehun. Tällä kertaa kuuntelussa oleva ”Mies eikä poika enää” kappale on keskitason Zen Cafea Ei bändin parasta, muttei huonokaan. Soitto ei ole kikkailevaa, eikä varmana ole missään bändin kappaleessa, mutta toimii tämän tyylisessä musiikissa. Sanoitukset ovat sopivalla tavalla arkisia. Ne ovat enemmän henkilökuvia ja ajatusääntä kuin tarinoita ja minuun se uppoaa. Kyseessä on todella helposti lähestyttävää musiikkia. Voi kuunnella melkein missä mielentilassa tahansa.
Zen Cafee menee kanssa ryhmään puolituttu, tiedän muutamia biisejä ja livenäkin olen nähnyt mutta levyjä ei ole tullut hommattua. Tämän biisinkin olen muutaman kerran kuullut mutta ei ole jäänyt ihmeemmin mieleen. Tämä on tällainen keskitempoinen pop-biisi. Lyriikka ei ole kovin kummoinen. Laulu ilmeisesti kertoo juuri siitä kuin otsikko antaa ymmärtää, mutta on niin runollista että. Tämä biisi ei oikein vakuuta mitenkään, melko tylsänpuoleinen on musiikki ja sanatkaan eivät ole kaksiset. Nyt oli heikko esitys Putrolta ja kumppaneilta.
2 / 5
Wille
Mutta nyt puhuu poikamies joka ei ymmärrä Zen Cafen musiikin päälle ja on näin ollen kai täysin epäonnistunut musiikin harrastaja. Otan itseäni niskasta kiinni ja keskityn kuuntelemiseen. Biisi alkaa. Tasainen rytmi. Laulu alkaa. Ei, ei, ei, ei. En minä tykkää tuosta lauluäänestä ja -tyylistä. Eihän tuota nyt laulamiseksi voi sanoa. Ja kun biisi ei muutu mihinkään suuntaan vaan jatkaa samalla radalla niin loppumetreillä minua jo ärsyttää ihan kiitettävästi. Sanoitukset nyt menettelee. Ei mitään maailmaa suurempia mutta selkeät ja yksinkertaiset. Ehkä joskus minä ymmärrän mikä tässä viehättää , ehkä en.
1 / 5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti