157. Zen Café: Eipä tiennyt tyttö

Manninen

Ja taas ärsyttävästi kaksi biisiä samaa bändiä yhtä aikaa. No koetetaan nyt jotain tästäkin kirjoitella. ”Eipä tiennyt tyttö” on edellistä biisiä parempi, itse asiassa melko hieno kappale. Alkaa rauhallisesti mutta muuttuu pian menevämmäksi ja nousee komeasti loppua kohden niin kuin pitääkin. Sanat tuntuvat loppua kohden mentäessä enemmän tajunnanvirralta. Tuli vähän mieleen Risto livenä. Aika pervoa. Hyvähän tämä on, ei tästä nyt muuta osaa sanoa.

4 ½ / 5

Matti

Ja heti perään toinen biisi Zen Cafeelta. Tämä on todella tuttu kappale, monesti on tullut radiosta ja ties mistä tullut kuultua tämä. Tämä kappale alkaa rauhallisella kitaramelodilla mutta meno muuttuu kappaleen kuluessa rokimmaksi. Ei tässä mitään ihmeellisiä kikkailuita ole mutta aina välillä yksinkertaisuus toimii. Tämän kappaleen sanoituksista minä tykkään. Ensin niissä kerrotaan tyttösen äidin tarinaa ja sitte on vuorossa kertomus siitä kun poika tulee riiaamaan tyttöstä. Tarina tuntuu uskottavalta ja toimii. Musiikki ja sanoitukset ovat hyviä, joten eipä mikään estä biisiä saamasta täysiä pisteitä. Juuri tällaisista menevistä hyvillä tarinoilla höystetyistä suomirock-kappaleista minä tykkään.

5 / 5



Wille

Pojasta tyttöön. Yritän unohtaa edellisen biisin ja aloitan puhtaalta pöydältä. Hetkinen. Nythän tässä sentään jotain tapahtuu. Tämänhän voi kuunnella. Ei tämä nyt maailmoja mullista mutta edellisen mitättömyyden jälkeen tuntuu yllättävän hyvältä. Sanoituksistakin tykkään enemmän. Tämä jos radiosta soisi niin en varmaan edes vaihtaisi kanavaa. Tässä ei edes laulajan ääni kovin paljon häiritse. Näköjään tällainen vähän reippaampi Zen Cafe iskee minuun enemmän.

3 / 5

158. Zen Café: Mies eikä poika enää

Manninen

Zen Cafe on melko lailla tuttu bändi. Paremmin olen tutustunut ihan tässä lähiaikoina, ja voin jopa sanoa että tykkään. Zen Cafe on siinä mielessä mielenkiintoinen bändi, että minun ja Willen mielipiteet eroavat siitä täysin. Ne asiat mitä Wille haukkuu, on varmasti juuri niitä mitä minä kehun. Tällä kertaa kuuntelussa oleva ”Mies eikä poika enää” kappale on keskitason Zen Cafea Ei bändin parasta, muttei huonokaan. Soitto ei ole kikkailevaa, eikä varmana ole missään bändin kappaleessa, mutta toimii tämän tyylisessä musiikissa. Sanoitukset ovat sopivalla tavalla arkisia. Ne ovat enemmän henkilökuvia ja ajatusääntä kuin tarinoita ja minuun se uppoaa. Kyseessä on todella helposti lähestyttävää musiikkia. Voi kuunnella melkein missä mielentilassa tahansa.

4 / 5

Matti

Zen Cafee menee kanssa ryhmään puolituttu, tiedän muutamia biisejä ja livenäkin olen nähnyt mutta levyjä ei ole tullut hommattua. Tämän biisinkin olen muutaman kerran kuullut mutta ei ole jäänyt ihmeemmin mieleen. Tämä on tällainen keskitempoinen pop-biisi. Lyriikka ei ole kovin kummoinen. Laulu ilmeisesti kertoo juuri siitä kuin otsikko antaa ymmärtää, mutta on niin runollista että. Tämä biisi ei oikein vakuuta mitenkään, melko tylsänpuoleinen on musiikki ja sanatkaan eivät ole kaksiset. Nyt oli heikko esitys Putrolta ja kumppaneilta.

2 / 5



Wille

Mutta nyt puhuu poikamies joka ei ymmärrä Zen Cafen musiikin päälle ja on näin ollen kai täysin epäonnistunut musiikin harrastaja. Otan itseäni niskasta kiinni ja keskityn kuuntelemiseen. Biisi alkaa. Tasainen rytmi. Laulu alkaa. Ei, ei, ei, ei. En minä tykkää tuosta lauluäänestä ja -tyylistä. Eihän tuota nyt laulamiseksi voi sanoa. Ja kun biisi ei muutu mihinkään suuntaan vaan jatkaa samalla radalla niin loppumetreillä minua jo ärsyttää ihan kiitettävästi. Sanoitukset nyt menettelee. Ei mitään maailmaa suurempia mutta selkeät ja yksinkertaiset. Ehkä joskus minä ymmärrän mikä tässä viehättää , ehkä en.

1 / 5

159. The 69 Eyes: Betty Blue

Manninen

Käytännössä sama biisi kuin edellinen, ilman Eläkeläis- ja Brandon Lee bonuksia. Eli ei hyvä. Lauluääni on komean möreä, muuta positiivista sitten onkin vaikea löytää. Hellyttävyys akseli on korkeampi kuin edellisessä. Loppupuolella biisiä laulaja kun yltyy esittelemään varustustaan ”hoahh”, ”uhhh” ja ”Baby” mölähdyksillä. Voi teitä poikia...

2 / 5


Matti

Tähän pätee melkein kaikki mitä edelliseenkin biisin, on sen verran samantyylinen. Tässä on vieläkin sekavammat sanoitukset. Kai tämä joku rakkauslaulu on. Mutta muuten 69 Eyes on mahtavaa, mutta sanoitukset ovat ihan mitäänsanomattomat, ainakin näissä kahdessa biisissä.

4/5


Wille

Ja toinen samaa bändiä heti perään. Typerää kun nämä ovat peräkkäin. Aika samanlaistahan tämä on kuin edellinenkin. Lyriikat ovat kylläkin vielä mitäänsanomattomampia mutta kyllä tätä on kiva hyräillä mukana. Ei tätä raavas mies tietenkään saisi kehua mutta kyllä minä silti tästä ihan tykkään. Tosin olisi saanut olla kyllä The Chair mukana listalla. Se on minun lempi the 69 eyes biisi. Ei tästä nyt taas osaa mitään sanoa mutta annetaan nyt vaikka puoli pistettä vähemmän kuin edelliselle koska ei tämä niin hyvä ollu.

3½ / 5

160. The 69 Eyes: Brandon Lee

Manninen

69 Eyesiä en ole ikinä kuunnellut, mutta parin hitin perusteella tiedän suurin piirtein mistä on kyse. Onko tämä nyt jotain goottirokkia, en tiedä. Heti kärkeen täytyy sanoa ettei kyseisen bändin habitus ole koskaan iskenyt. Mutta jostain syystä koen kyseisen bändin todella hellyttäväksi. Tässä yritetään olla niin kovaa rokkaria, että se on jo sympaattista. Samalla lailla kun isä, joka näkee oman poikansa soittamassa ensimmäistä kertaa kitaraa, tekisi mieli mennä taputtamaan Jyrki 69:iä päälaelle. Tästä johtuen arvosanan antaminen on aika hankalaa. Biisinä ”Brandon Lee” ei ole bändin paskimpia. Kyllä tämän nyt pariin kertaan kuuntelee. lieneekö syy siinä että maailman paras bändi, Eläkeläiset, on tehnyt kyseisestä kappaleesta Humpan nimellä Hanurissa Arja (Joka on yksi suosikki Humpistani). Toinen syy voi olla siinä että kyseisessä biisissä tehdään kunniaa, tai jotain, legendaariselle Brandon Leelle. Kulttinäyttelijälle joka kuoli paukkupatruunaksi luultuun luotiin The Crow elokuvan kuvauksissa. Elokuva viittauksia ja vastaavaa oman navan tuijottelua pitää aina tukea. Toisaalta arvosanaa laskee myös Jussi 69, ehkä maailman limaisin, hikisin ja vastenmielisin mies ikinä. Hyi, Ihan hirveä! Yritä tästä sillisalaatista sitten saada jotain selvää. Tuli varmaan pisin arvostelu ikinä. Mutta jos nopean laskutoimituksen (arvosana biisille + Brandon Lee + Eläkeläiset – Jussi 69) niin arvosanaksi tulee ehkä noin...

3 / 5


Matti

Tämä bändi on tällainen perustuttu. Tietää suunnillen hittibiisit ja kerran olen bändin livenäkin nähnyt. Tämä on menevä goottirock biisi vahvoilla koskettimilla. Laulajalla on mahtava ääni, yleensä ottaenkin tällaisissa gootimmissa bändeissä on komian kuuloisia laulajia. Tiedä sitten miten tämä biisi liittyy nuorena kuolleeseen näyttelijä Brandon Leehin. Ymmärsin sanoitukset niin, että niissä kysellään mitä on kuoleman takana. On tämä vaan hieno biisi, minä tykkään.

4 / 5


Wille

En olekaan pitkään aikaan tätä kuullut. Yläaste/lukio aikana taisin tämän ensimmäisen kerran kuulla ja kyllä minä tykkäsin. Eikä tämä vieläkään huonoa ole. Tykkään tuosta lauluäänestä. En aluksi edes tiennyt kuka tuo Brandon Lee mutta kyllä minä nyt sen jo tiedän. Mutta se nyt ei ole niin olennaista. Keskitytään tähän biisiin. Sanoituksiin en jaksanut paneutua kovin tarkasti. Kyllä ne menettelee. Musiikista pidän. Tällaista kevyttä heviä vai mitähän lienee. Sävel jää soimaan kyllä päähän mutta ei sekään haittaa kun on ihan hyvä sävel. Vampyyritouhu ei minuun iske mutta kyllä muuten ihan tykkään the 69 eyesista.

4 / 5

161. Avain: Punainen tiili

Manninen

Onneksi sentään tulee vähän huonompaakin musiikkia väliin, ettei mene ihan kehumiseksi. Itselläni ei ollut mitään havaintoa kyseisestä biisistä, eikä edes musiikkityylistä, mutta ”ilo” oli rajaton kun homma paljastui räpiksi. Eli ei uppoa, ei niin mitenkään. Mutta rehellisesti sanottuna tällä biisillä on oikeasti jotain sanottavaa. Ei mitään bling bling pelleilyä ja keinuvia perseitä. Tasa-arvon puolesta tässä räpätään ja hyvä niin. Ajankohtaisuus on terve ilmiö. Musiikkityylistä lähtee neljä pistettä, mutta terveestä järjestä tulee puolikas. Musiikkina paskaa, mutta räppinä hyvää.

1 ½ / 5


Matti

Taas tuntematon bändi, eikä haittaakaan vaikka en olekaan kuullut tätä aiemmin. Kappale alkaa kauniilla viuluosiolla ja voi odottaa, että jotain hyväähän tässä on tulossa. Sitten tuleekin räppi ja koko biisi onkin pilalla. Ja sitten se kaunis sävelmäkään ei muutu mihinkään biisin aikana mitä nyt jossain vaiheessa tulee vähän pianonpimputtelua. Ei samaa vaikkakin hyvää sävelmää jaksa kuunnella neljää ja puolta minuuttia. Ja varmaankin tämäkin viulujuttu on pöllitty jostain kun kerrän räpistä on kyse. No räpissähän on sanomisista niin katotaan onko tällä jannulla mitään sanottavaa. Tasa-arvostahan heppu väittää laulavansa ja sehän sopii hyvin näin tasa-arvon päivänä. Ensinnäkin sanoituksissa on taas tätä ihmeen räppikieltä jossa sotketaan suomea ja enlantia keskenään esim. "kaikki muka kunnossa ku yritetään nuorii brainwashaa,systeemi fronttaa, pistää vasemmiston konttaan" ja muutenkin biisi on kunnon vasemmistopropagandaa, että oikein rupeaa naurattamaan. On kapitalismin haukkumista, mielipidevankeja, oikeistopropagandaa, Sauli Niinistöä, Suvi-Anne Siimestä jne. Mutta eipä tässä mitään järkeä ole. Haukutaan vaan nykyistä ja kehotetaan vastustamaan sitä mutta eipä tässä kerrota mitä sen tilalle halutaan. Itse en ihmemmin tykkää poliittisesta musiikista enkä varsinkaan tällaisesta missä ei lopulta sanota mitään. Tähän mennessä kaikki räpit ovat olleet melkeempä järjestään huonompia niin alkaa jo pelottamaan mitä on vielä vastassa.

0 / 5


Wille

Jes. Räppiä. Ei muuta kuin sanat netin syövereistä esiin ja urakka voi alkaa. Biisi alkaa. Ihan hieno sävel. Sitten alkaa perus ähinät. Ääh, ääh ja ”laulu” alkaa. Riimit laukkaa sillä tavalla mikä minua lähinnä alkaa ketuttamaan kun pitää ihme slangilla heittää juttua. Riimittelisivät edes niin kuin Juha Vainio aikoinaan. Minä niin inhoan tuota suomen ja englannin sekoitusta. Sitten onkin vuorossa kertosäe. Repeän. Onko tuo oikeasti tehty tosissaan. Oo-oo-aa-aa. Tarmoo, arvoo, armoo. Jotain poliittistakin tässä kai meinataan sanoa mutta eihän tätä pysty tosissaan kuuntelemaan ja se alun sävelkin alkaa ottamaan päähän kun se sama soi koko ajan taustalla. Kun olen yli neljä minuuttia biisiä kuunnellut niin löytyy biisin ainoa hyvä kohta. Lopun viimeiset 20 sekuntia on pianon soittoa ja se kuulostaa tuollaisen biisin jälkeen taivaalliselta. Siitä syystä biisi saakin huippupisteet minulta.

½ / 5

162. CMX: Minun sydämeni on särkynyt

Manninen

Kylläpä nyt sataa viitosia ja vielä samalle bändille kaksi peräkkäin. Ei voi kun valittaa. Toisin kuin ”Myrskyn Ratsut” ”Minun sydämeni on särkynyt” kappaleen olen kuullut lukemattomia kertoja ennenkin ja se lukeutuu CMX suosikkeihini. Sanat ja soinnut soljuvat eteenpäin niin vaivattomasti että kappale oikein upottaa kuuntelijan alla. Biisi johon jää sisälle. A.W. Yrjänän lauluääni on hellä, mutta samalla siihen piiloutuu näkymätöntä kylmyyttä. Sanat jättävät jälleen tulkintaa kuuntelijalleen, mutta jos näin voi sanoa, kappale lukeutuu helpommin avautuvaan CMX:ään. (Perkele! Pakko kohta oikeasti alkaa tutustumaan tosissaan kyseiseen bändiin, kun kerta kolisee näin pahasti...ei voi kun valittaa) ”Minun sydämeni hajoaa tuulen kanssa kulkemaan”

5 / 5


Matti

Lisää CMX-balladeja. Aikoinaan kun en paremmin CMX:ää paremmin tuntenut niin sinkkubiisien ja radiosta kuultujen biisien takia luulin, että CMX:llä on melkeempä vaan näitä balladimaisia kappaleita mutta onneksi asia ei ole niin. Ei näissä mitään vikaa ole ja nämä ovat vielä hyviäkin mutta menobiisien takia minä CMX:stä tykkään ja nämä ovat mukava lisä levyillä. No tämä onkin vähän menevämpi akustinen kappale ja onhan tämä vaan hyvä kappale. Sanoitukset kuulostavat viisailta mutta ovat taattua CMX:ää eli eipä näistä selvää ota. Mukavan herkkä kappale tämä on, eipä tässä juurikaan mitään vikaa ole.

4 /5


Wille

CMX:ää. Ja taas sitä rauhallisempaa osastoa. Mutta tällä kertaa tykkäsin. Johtuneeko sitten siitä että tämän on kuullut useammin ja CMX taitaa olla sellaista musiikkia joka avautuu vasta useamman kuuntelukerran jälkeen. Nyt keskityin oikein sanoihinkin mutta huomasin sen liian vaikeaksi urakaksi minulle. Eihän niistä mitään tolkkua saanut. En oikein osaa päättää tykkäänkö tuollaisista sanoituksista. Onhan ne kauniit mutta olisi se mukava tietää mistä lauletaan ilman monen tunnin ajatustyöskentelyä.

4 / 5

163. CMX: Myrskyn ratsut

Manninen

CMX on alkanut kiinnostaa minua aina vaan enemmän ja enemmän. Jonkun kirjoittamattoman ”säännön” mukaan YUP:n fanit eivät voi pitää CMX:stä ja päinvastoin. Jälleen on yksi myytti murrettu, sillä vaikka olen henkeen ja vereen YUP mies, niin kyllä pidän CMX:stä lähestulkoon yhtä paljon, tai ainakin melko monesta biisistä; Tai ainakin tästä biisistä, joka on jälleen jotain niin runollista ja kaunista että oksat pois. Tätä en ole ennen kuullut, mutta kyllä upposi heti. Yrjänän sanoitukset ovat tunnetusti melko vaikeaselkoisia. Ainakin jos kuuntelija kaipaa täydellistä ymmärrystä ja selvää tarinaa. Itselleni tämä on enemmänkin tunnetilaa kuin tarinaa. Lyriikat jotka avautuvat eri tavalla jokaiselle kuulijalle ja joita on turha alkaa analysoimaan puhki. Tämä biisi yllätti. Uskoin että kyseessä olisi hyvä biisi, mutta että uppoaisi näin paljon. Jälleen yksi kappale joka jää soimana elämäni soundtrackille urakkamme jälkeen.

5 / 5


Matti

Tämä biisi on CMX:n progelevyltä, jonka pituus on kaksi ceedeellistä. Tuohon aikaanCMX oli lopettanut keikkailun, ei se tauko kylläkään kauan kestänyt. Tämä biisi ei ole levyn parhaimmistoa mutta hyvä silti. Tämä edustaa CMX:n rauhallisempaa puolta ja on melkeempä balladi. Alun ja lopun kitarajuttu on erittäin hyvä kuuloinen. Tässä biisissä ei ole edes oikeastaan progeiltu yhtään eikä mukana ole mitään ihmeellisiä soittimia. Sanoitukset ova taattua CMX:ää eli ei niistä ota selvää kun ovat niin runolliset. Tämäkin tarina voi kertoa melkeempä mistä vain. Mutta olettaisin että biisi kertoo rakastavaisista ja heidän ongelmistaan. Mutta on paljon mahdollista että se voi kertoa ihan jostain muusta. Mutta voisin palata CMX:n sanoituksiin myöhemmin kun tulee lisää bändiä.

4 / 5


Wille

Taas vaihteeksi CMX:ää. Tätä en ollut aikaisemmin edes kuullutkaan. Enhän minä muutenkaan ole kuullut kuin kourallisen CMX:n biisejä joten varmaan vielä tulee monta sellaista vastaan mihin en aikaisemmin ole törmännyt. Mutta nyt keskitytään tähän biisiin. Hetkinen. Olin valmistautunut kehumaan tätä mutta eihän tämä nyt niin hyvä olekaan. Pojat nyt varmaan lynkkaavat minut mutta tämä on jotenkin vaan niin tylsä vaikka onkin kaunis sävel ja runolliset sanat.

2 ½ / 5

164. Eppu Normaali: Urheiluhullu

Manninen

Voiko Suomirockissa olla legendaarisempaa bändiä kuin Eppu Normaali? Kyllä varmasti; Mutta onko yksikään niistä bändeistä vieläkin kansakunnan kaapinpäällä? Ei ainakaan heti tule mieleen. Bändejä tulee ja bändejä menee mutta Eput pysyy. Ja onhan tämä sen verran hyvää, etten ihmettele yhtään miksi suomen kansa on yhtyeeseen niin paljon mieltynyt. ”Urheiluhullu” kuuluu juuri niihin biiseihin joita olen nuorempana, siskoltani saadulta c-kasetilta, kuunnellut. (Voi tätä nostalgian määrää) Ja kylläpä tämä napsuu vieläkin oikein mallikkaasti. Sanat ovat hauskat (ainakin jos niitä heijastaa nykypäivän doping-käryiseen urheilumaailmaan) ja kyllä niitä tulee mukana hyräiltyä, varsinkin tuota U voittoista kertosäettä. Ei ihan Eppujen parhaita, mutta parhaimmistoa kuitenkin.

4 / 5


Matti

Tämä on todella tuttu biisi. Perinteinen Eppujen rock-biisi. Sanoitukset ovathauskat ja kertoo siitä miten sankari oli aiemmin älykkö, mutta ilman naista ja sitten hän alkoi urheilemaan ja naisiakin alkoi ilmaantumaan. Melko perusmeininkiä tämä on, mutta hyvää sellaista.

4 / 5


Wille

Onhan tämä nyt ihan hyvä biisi. Kaikkihan tämän nyt on kuulleet. Perus Eppuja. Hauskat sanat jotka yleensäkin Epuissa aina viehättää. Musiikki on yksinkertaista rockia. Jotenkin tämä on kuitenkin sellainen Eppujen biisi joka ei niin kovasti iske. Ei tätä nyt haukkuakaan oikein voi mutta silti. Vain 3 ½ pistettä. Minusta ei ole tullut urheiluhullua eikä varmaan koskaan tulekaan.

3 ½ / 5

165. Hanoi Rocks: Don't You Ever Leave Me

Manninen

Ja toinen biisi Hanoi Rocksia. Kyseessä on jälleen balladi ja vielä parempi kuin edellinen. Vaikka sanoitukset ovatkin imelämmät niin jotenkin tämä vaan toimii paremmin. Saattaa johtua siitä että maailman paras bändi, Eläkeläiset; on tehnyt tästä humpan, Hyljätyn humppa, jos en väärin muista; Eli melodia on jo tietyllä tavalla tuttu. Tällaista mutkatonta perus-rockiapa se Andy meille soittelee.

3 ½ / 5


Matti

Viimeksi Hurriganesia niin nyt on vuorossa yhtä legendaarinen bändi seuraavalta vuosikymmeneltä. Hanoi taisi olla aikoinaan menestyinen suomalainen yhtye kansainvälisesti. No maailmanvalloitushan loppui autokolariin Los Angelissa, jossa bändin rumpali sitten menehtyi. Mutta sitten taas itse biisiin. Tämä on tälläinen puoliballadin omainen kappale puhdasta kasarirokkia. Sanoitukset ovat puhdasta rakkaustarinaa. Olen niin surullinen kun olet siellä jossain jne. Mutta kyllä ne ihan toimii. Tämä on oikein hyvä kasaribiisi ja sen ei tarvi häpeillä yhtään muiden kasaribändien hittien rinnalla.

4/5


Wille

Ja toinen samantyyppinen heti perään. Tällä kertaa sitä vanhempaa tuotantoa. Vuodelta 1984 jos oikein wikipediasta osasin lukea. Kyllä tämä kuuluu ihan suomirockin klassikoihin ja Hanoi Rocksin muistettavimpiin biiseihin. Kertosäkeiden jälkeiset puheosuudet tuovat mukavaa vaihtelua biisiin. Ja kitarasoolokin löytyy. Rakkaudestahan tässä taas kerran lauletaan ja nimenomaan siitä että ethän jätä minua, ethän? On tämä kyllä parhaimpia Hanoin biisejä,
mutta en kyllä paljon ole sitä kuunnellut joten en ole oikea mies arvostelemaan sen musiikkia.

P.S. Mainitseekohan Manninen tekstin yhteydessä Eläkeläisten ”Humppa ethän hylkää meitä” -biisin?

4 / 5

166. Hanoi Rocks: In My Darkest Moment

Manninen

Hanoi Rocks on minulle puolituttu bändi. En ole oikeastaan tarkemmin tutustunut bändin tuotantoon, mutta silti matkaani on jostain tarttunut yksi Hanoin levy. Ja siinä muistaakseni on tämäkin biisi. Kyseessä on balladi. Keskitasoinen sellainen. Ei mitään erikoista, mutta ei mitään minkä takia pitäisi biisiäkään vaihtaa. Sanat eivät onneksi ole ”rakastan sinua ikuisesti” tyylisiä. Lisäpuolikkaan tuo pianonpimputtelu ja saksofoni (Ei kyllä hajuakaan osuiko instrumentit oikeaan, mutta ei se ole niin justiinsa, kuhan on jämpti).

3 ½ / 5


Matti

Tämä Hanoin biisi on vähän saman tyylinen kuin edellinenkin. Sanoitukset vaan eivät ole mitään rakkausjuttuja vaan puhdasta rypemistä. Mutta ei tämä biisi toimi minulle niin mitä edellinen. Tämä on tylsempi biisi vaikkakin kappaleessa on torvi-soolo. Tämä ei vaan toimi. Laulu ei kuulosta kovin hyvältä ja koukut jää puuttumaan. Niin ja Hanoista tulee se mieleen, että Ruisrokissa jätettiin Hanoin keikka kesken ja lähdettiin kahtomaan Martti Servoa.

2/5


Wille

Lisää legendaarisia bändejä. Hanoi Rocksin rypemistä tällä kertaa. Elämän synkistä hetkistä lauleskellaan balladin muodossa. Tämä biisi on sitä uudempaa Hanoita ja ihan kelpo biisihän tämä. Hyvinhän Michael Monroe laulaa ja Andy sekä Costello Hautamäki kitaraa vinguttavat. Ei sinänsä mitään vikaa ole mutta ehkä vähän liian perinteistä, jotain uutta olisi saanut olla mukana.
3½ / 5

167. Hurriganes: I Will Stay

Manninen

Hurriganesin ”I will stay” on yksi suomirockin legendaarisimmista rakkauslauluista ja siksi ihmettelenkin suuresti sen häntäpäänsijoitusta. Itseni kohdalla kyseinen biisi lukeutuu niihin jotka on kuultu jo vähän liian monta kertaa. Sanoitukset sinällään ovat vähän turhan imeliä, mutta Cisse Häkkisen väritön lauluääni pelastaa paljon. Legendaarinen biisi, mutta en tätä itse kyllä menisi rakkaudenkaipuussa kenellekään laulamaan.

3 ½ / 5


Matti

Jahaas, tällä kertaa onkin kahden biisin verran vuorossa legendaarista Hurriganesia. Itse tosin olen sen verran nuori, että minulle Hurriganes on vain bändi muiden joukossa. Tämä biisi on tällainen hempeily kappale ja voisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon siitä miksi ihmeessä rokki bändien suosituimpia kappaleita ovat usein heidän harvat balladinsa mutta jätän sen nyt kirjoittamatta. No tämä balladi on itse asiassa hyvä. Tällaista herkkää fiilistelyä. Sanat ovat oikein kunnon rakkauslöpinää, tyyliin pysyn kanssasi loppuelämän, onko totta että rakastat minua jne. Itse asiassa vasta muutama vuosi sitten sain tietää, että tämä edes on Hurriganesia. Vaikka en olekaan balladien suurin ystävä niin tämä on hyvä.

4/5


Wille

Ja toinen Hurriganes hitti heti perään. Nyt taitaa olla kyseessä ihan oma biisi. Ja kyllä mennään herkällä linjalla. Laulajaksikin on vaihdettu Cisse. Tällainen imelä kitaraballadihan on kyseessä ja rakkaudesta lauletaan niin rehellisesti kuin voidaan. Eihän se aina kyllä totta ole kun sanotaan että rakastaa toista mutta tässä laulussa niin on eikä sitä illuusiota minulta saa viedä pois. Siihen en suostu.

5 / 5

168. Hurriganes: Roadrunner

Manninen

Teknisten ongelmien ja musikaalisten misunderstoodsien takia meikälle ei ole kulkeutunut Roadrunnerin perusversiota, joten arvotus tapahtuu Youtuubin live vedon perusteella. Eli jos jätetään uskomaton lavashow (Cisse Häkkinen nuolemassa bassonkieliä) huomiotta, niin kyllähän Hurriganes tämän hyvin vetää. Kyseessähän on coveribiisi Bo Diddleyn alkuperäisestä kappaleesta. Meno on kohdillaan ja Remun rähinä sopii tällaiseen Rock’n’rolliin mainiosti. Hurriganes kuuluu niihin bändeihin jossa asenne korvaa kikkailun, ja mikäs siinä jos homma toimii. Mitäpä tästä muuta enää jauhamaan, Mielellään kuuntelee jne. Loppuun vielä turha maininta siitä että maailman hienoin bändi, Eläkeläiset, on tehnyt myös tehnyt humppaversion kyseisestä kappaleesta. Muistaakseni nimellä Humpparitari.

4 / 5


Matti

Mitäköhän sitä sanoisi tästä kappaleesta. Kappalehan on oikein hyvä Rock'n Roll biisi. Sanat ovat kyllä ihan surkeat. Se kiteytyy siihen, että "I'm a roadrunner honey" ja siitä ei oikeastaan muutu mihinkään. Mahtavia kitarasooloja kyllä kappaleessa on. Sitten tullaankin siihen pahimpaan miinukseen. Eli eihän tämä kappale mikään Hurriganesin oma ole vaan tämän biisin on tehnyt herra nimeltään Bo Diddley, joskus 60-luvulla. Se ei ole kyllä ihan niin rock mitä tämä. Tällä on kyllä ihan hirveän vaikea antaa arvosanaa. Kun tykkään ihan näistä vahnoista rock biiseistä, mikä ne teknisyydessä ja sanoituksissa häviää niin ne voittaa soittamisen ilossa ja energiassa.

3 / 5


Wille

Tämähän on jo legenda. Mutta kyseessä on taas coveri. Alkuperäinenhän on amerikkalaisen Bo Diddleyn biisi. Hyvin on Hurriganes silti ottanut biisin haltuun ja varmaan suurin osa suomalaisista yhdistääkin Roadrunnerin juuri Hurriganesiin. Biisi alkaakin niin komealla kitaranvinguttelulla että kyllähän se mieleen jää. Ja siihen yhdistettynä Remun ääni niin kyllähän kyseessä on hyvä biisi. Ei siitä mihinkään pääse. Rock’n roll!

4 / 5

169. Jore Marjaranta: Haaveet kaatuu

Manninen

Ei ole hyvä tämä biisi. Jore ei oikein iske kipinää. Tämä on kuultu niin monta kertaa ja paljon paremmin. Ei mitään miksi tätä jaksaisi kuunnella. En koe Marjarannan ääntä mitenkään ärsyttäväksi, joten pohjakosketukselta vältytään nippanappa.

1 ½ / 5


Matti

Eipä sitä Jorelta muuta biisiä tunnekkaan, mutta jotenkin minulla on syntynyt kuva että hän esittäisi iskelmää. Mutta ei kai hän mitää iskelmää kyllä taida esittää. Leningrad Cowboysissakin on mies näköjään ollut. Pitäisi varmaan joskus kuulla mieheltä joku muukin biisi. Mutta tämähän on tällaista mukavaa perusrokkia. Jorella on hyvä ääni ja musisointi kuulostaa mukavalta. Jostain kohdista tulee vähän mieleen se uus Bond tunnari, no onhan tämäkin ollut leffan tunnari ja Pahoista pojistahan tämä on tuttu. Lyriikka on tuollaista peruslyriikkaa, ei mitään kovin kummoisia oivalluksia. Kyllä tätä ihan mielellään kuuntelee. Kun selvisi että tämä on koveri niin lasketaan vähän arvosanaa vaikka en arvostakaan tällaisia hittikovereita. Tyyliin PMMP:n esittämä Pikkuveli tai Nightwishin Over The Hilss And Far Away. Kyllä bändillä pitäisia saada itse sen verran hyviä biisejä aikaiseksi, ettei tarvitse turvautua kovereihin. Boonus ja sinkun b-puolina koverit ovat oikein mukavia.

3/5

Wille

Olinkin jo unohtanut tämän. Silloin aikoinaanhan tästä ei päässyt eroon missään. Lähinnä pelkkää vokaalien venyttämistä koko biisi. Alkaa ottamaan kyllä päähän. Kyllä se nyt vähemmälläkin tulee selväksi että ne haaveet kaatuu. Eiköhän sen voi jokainen itse huomata. Ei tartte tulla sitä toistamaan tuhanteen kertaan kolmen ja puolen minuutin aikana.

2 / 5

170. Kolmas Nainen: Elämän tarkoitus

Manninen

Ja heti toinen biisi Kolmatta Naista ja ihan hyvältä tämäkin kuulostaa. Aika jännä kun löytyy tällaisiä uusia tuttavuuksia joita ei ole ennen kuunnellut…aika jännä. Tämän olen kuullut ehkä kerran (korkeintaan kaksi) ennen, mutta nyt jo tykkään melkein yhtä paljon kuin ”äiti pojastaan pappia toivoi” biisistä. ”Ei vuodet kulu ne kuluttaa”, ”Se minkä koetat jättää taa muistaa muistuttaa”. Aijai kun yksinkertaisuus voi olla kaunista. Tässä ei ole mitään erikoista, mutta silti toimii erittäin hyvin. Tämä tuli kyllä ihan puun takaa. Aika jännä…

4 / 5


Matti

Tämähän on nyt parempi kappale kolmannelta naiselta. Lauluäänikin kuulostaa paremmalta. Sävelmäkin on paljon parempi. Rauhalline kappalehan tämäkin on mutta ei mikään balladi kumminkaan. Tuossakin kun vähän katsoin bändin tietoja niin Pauli Hanhiniemihän tässä bändissä lauleskelee. Sitä en tiennyt/muistanut. Sanatkin ovat paremmat kuin edellisessä Kolmannen Naisen kappaleessa. Tässä muistellaan menneitä tekoja ja miten ne vieläkin kaivelevat. Ehkä hienoin oivallus on tämä "Ei vuodet kulu, ne kuluttaa". Tätä kappaletta kuuntelee kyllä ihan mielellään. Ainoa mikä jäi kaivelemaan on säkeistöjen välissä ollut välisoitto, se nimittäin kuulosti niin tutulta.

4/5


Wille

No tämähän nyt on vähän samantyyppinen kuin tuo edellinenkin. Ei ehkä ihan niin hyvä mutta kyllä tästäkin tykkään. Rypemisestähän tämän sanat kertoo. Ja sehän puree meikäläiseen. Kappale on tosin ehkä vähän liian pitkä. Harmitonta akustista rockia.

3 ½ / 5

171. Kolmas Nainen: Äiti pojastaan pappia toivoi

Manninen

Jotenkin myös tämä biisi on iskenyt meikeläiseen. Mukavasti nousee kertosäkeeseen ja sitten rauhoittuu taas svengaaviin fiiliksiin. Lauluäänikin on komean miehekäs. Kolmanteen Naiseen en ole tutustunut pahemmin, joku biisi sieltä täältä on korviini kantautunut, mutta ainakin tämän perusteella voisi tutustua lisääkin. Sanat ovat yksinkertaiset mutta toimivat. Eipä tässä sen enempää antaa arvosanan puhua puolestaan…

4 ½ / 5


Matti

Tämäki on tuttu biisi. Tämä kappale ei ole ikinä oikein iskenyt minuun, joku tässä vaan tökkii. Tämän kappaleen voi ihan kuunnella vaihtamatta kanavaa jos tulee radiosta, mutta ei ihmeemmin iske. Biisin tarinakin kerrotaan oikeastaan kappaleen nimessä. Mies rypee krapulassa ja muistelee sitä miten äidin toiveet eivät ihan toteutuneet. Laulajan lauluääni ei iske minuun yhtään, on tylsä ääni. Muutenkin kappale on tylsä. Perussävel on balladimainen ja kertosäkeessä on vähän jo menoa, mutta kappale ei vaan solju eteenpäin. Kun ei iske niin ei vaan iske.

2 / 5


Wille

Tämä on sellaista rauhallista iskelmärockia vai miten sen selittäis. En minä osaa. Kertosäkeistö jyrää kyllä sellaisella tunteella että ei tästä voi kuin tykätä. Sanoituksetkin on hyvät. Niinhän siinä monesti käy että vaikka äiti toivoo pappia niin poika vaan juo. Ja miten joku voi laulaa siitä, että munat surkastuu, niin ettei se edes kuulosta tökeröltä. Hattua nostan kolmannelle naiselle.

4 / 5

172. Neljä Baritonia: Popmusiikkia

Manninen

Jotenkin tämä biisi on aina iskenyt minuun, vaikka todistaakin vanhan sananlaskun toteen; mitä useampi kokki sen huonompi soppa. Eli eihän tämä vastaa Ismon omia biisejä, Yrjänästä nyt puhumattakaan (Kalle Aholan ja Ilkka Alangon biisejä en ole paljoa kuunnellut etten voi vielä kommentoida). Mutta ei sitä aina kaipaa mitään juhla-ateriaa, välillä maistaa ihan simppeli Hesburgerin kerrosateria. Tällaistä toimivaa poppia, jota kuuntelee helposti ilman ärsyyntymistä. Vaikkakin Idols, ja varsinkin Ari Koivunen, raiskasivatkin tämän aika lahjakkaasti. Hyi niitä…

4 / 5


Matti

Tämä kokoonpanohan on vähän tällainen suomirokin All-stars. Mukana ovat Ismo Alanko, Ilkka Alanko Neljästä Ruususta, Kalle Ahola Don Huonoista ja A.W. Yrjän CMX:stä. Kaikki he laulavat ja soittavat kitaraa kappaleessa. Taustayhtyeen muodostavat Jukka Hakoköngäs koskettimissa, Jussi Kinnunen (mm. Freud Marx Engels & Jung, Hassisen Kone, Ismo Alanko Säätiö, Ismo Alangon Radio, Maukka Perusjätkä, Wigwam jne.) basossa ja Anssi Nykänen (vaikka kuinka monesta yhtyeestä) rummuissa. Biisin on tehnyt Ismo Alanko. Kappale on nimensämukainen eli popmusiikkia vaikkakin tyyli on kyllä enempi rock ja kuten laulussakin sanotaan yksinkertaisia sanoja rakkaudesta. Taustatarina kertoo tytöstä ja pojasta ja heidän elämänsä kohtaloista popmusiikin soidessa taustalla. Eli tällainen popmusiikin ylistysbiisi. Biisin taustan huomioon ottaen kappale on hyvä. Yleensähän monta ns. huippu äijää ei saa yhdessä kovinkaan kummoista musaa aikaiseksi. Laulajien äänetkin sopivat hyvin yhteen keskenään.

4 / 5


Wille

Tällainen perus suomirock biisi. Sellainen ihan kiva. Ei tämä mielestäni mitenkään erityisen hyvä ole vaikka onkin hyviä laulajia kaikki neljä. Ja nyt kun Idols-finalistit tästä oman version tekivät niin biisiä on kuullut ihan liikaa. Vaikea tästä mitään on sanoa. Lyriikatkin kun vielä on sellaiset perus rakkaussanoitukset. Kyllä tätä silloin tällöin on ihan kiva kuunnella.

3 / 5