128. Sir Elwoodin Hiljaiset Värit: Viimeisellä rannalla

Manninen

Sir Elwoodin Hiljaiset värit on ihan uusi tuttavuus. Tai en ainakaan ole ennen pannut merkille kyseisen bändin musiikkia. Pari kappaletta ehkä huomaamatta kuunnellut, mutta siihen se jääkin. Joten melko lailla puhtaalta pöydältä lähdetään. Ja kyllä tällä voisi helposti pöytänsä täyttää. Jotenkin taas tulee mieleen Kolmas Nainen (mulla on ilmeisesti joku fiksaatio siihen bändiin). Tämä on tällaista perushyvää suomirokkia, jota on aina ilo kuunnella. Sanatkin ovat hienot. Vähän erilaista kuvastoa kuin tämäntyylisissä kappaleissa on totuttu. Hienon ristiriitainen kappale. Helvetin synkkä aihe ja silti jotenkin jää sellainen positiivinen olotila. Kuuntelin letkeästi ja sitten kun luin sanat niin... Tästä harhautuksesta on pakko antaa puoli pojoa lisää. Yllättivät minut housut nilkoissa. Se on aina ilo.

4 ½ / 5


Matti

Tämä on ainoa Sir Elwoodin kappale, jonka tiedän. Kappale on melko perinteistä suomirokkia. Vahvat koskettimet ja saksofoni tuovat kumminkin maustetta kappaleeseen. Kappaleiden sanoituksissa on tämän kappaleen vahvuus. Ne perustuvat Nevil Shuten samannimiseen romaaniin, joka kertoo viimeisistä ihmisistä ennen ydinlaskeumapilven saapumista.

4 / 5


Wille

Perunamaa oli ensimmäinen Sir Elwoodin biisi johon tykästyin ja tämä oli se toinen. Muita biisejä en äkkiseltää muisteltuna edes muista. Tykkään kyllä tällaisesta rauhallisesta rockista. "Keskiolutjatsiksi" wikipedia tätä väittää. Keskioluesta en pidä, enkä erityisemmin jatsistakaan, mutta tästä tykkään. Sanoitukset on aika maailmanlopun meininkiä jotka viehättävät kyllä.

4 / 5