127. Kingston Wall: Shine on me

Manninen

Kingston Wallia en muistaaksnei ole kuullut yhtään biisiä. Eli mieli avoinna aloin kuuntelemaan ja ihan hyväähän tämäkin on. Tällaista progeilua, joka usein iskee meikeläiseen. Tunnelmamusiikkia, eikä mitään jytyrokkia eikä helpposointuista poppia. Ei ehkä kaikkiin tilanteisiin sopivaa, mutta oikein nautittuna saa varautua ihan maistuvaan lettuseen. Kerrassaan hurmaavaa soitinrevittelyä.

4 / 5


Matti

Tämä bändi on minulle nimeä lukuunottamatta aivan tuntematon. Minulla ei ollut oikeastaan edes käsitystä minkä tyylistä musiikkia tämä on. Sen minä tiesin, että yhtyeen kitaristi, laulaja, lauluntekijä Petri Walli teki aikoinaan itsemurhan. Nykyään tämä bändi taitaa olla jonkilaisessa kulttiasemassa. Tyyliltään tämä biisi on progressiivistä rokkia, jossa pääpaino on tunnelmalla. Laulua on vähän eikä se ole merkittävää. Kappaleessa oleva saksofoni on ihanan kuuloinen. Hieman tulee mieleen Callisto yhtyeen kappaleet vaikkakin sen kappaleet ovat raskaampia ja synkempiä. Minut tämä biisi mykisti täysin. Tämä on kaunista ja herkkää.

5/5


Wille

No niin, nythän sitä biisillä läiskäistiin. Tämä on tällaista ihme progeilua joka erottaa todelliset musiikin kuuntelijat tavallisista kadun tallaajista. Kriitikoiden kehumaa ja ylistämää tunnelmointia. Tätähän on pakko kehua ettei minua ihan tietämättömäksi musiikin harrastajaksi luulla. Sanoitukset on lyhyet ja mitään sanomattomat. Biisi on liian pitkä ja tylsä. Keskellä yötä tätä voisin yksinäni itsesäälissä rypiessäni kuunnella mutta en kyllä muuten. Olen moukka. Myönnän.

2 / 5